maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kerho 1.4. peruttu, seuraava kerta 15.4.

Aprillipäivän kerho on peruttu, siirretään kerho pidettäväksi su 22.4.

Sitä ennen kokoonnumme kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan su 15.4., jolloin teemme kukkia ja muita kasveja.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Aprillipäivänä tehdään kukkia ja muita kasveja

Ensi kerralla 1.4. tehdään kukkia/kasveja. Niitähän ei koskaan ole liikaa. Ota mukaan tekemiäsi kukkia malliksi ja innostukseksi muille. Ja jos löydät ohjeita, niin ota niitäkin mukaan. Lisäksi tarvitset ohutta rautalankaa (vihreä kukkiensidontalanka on mainiota), kukkateippiä tai maalatinteippiä ja maalia, värillisiä papereita, jos haluat kukkivia kasveja, liimaa, sakset. Jos sinulla on kuvioreijittimiä, ota niitäkin mukaasi.

Valmista tuli

Viimeistelimme vielä tänään nojatuoleja ja sohvia, jotka on tehty Boultonin kirjan kaavoilla. Verhoiluna käytimme sekä erilaisia kankaita että nahkaa. Kuvassa on Katin, Katjan ja Sirpan uudet kalustot.

Päivän varsinainen teema oli hatut, joita esittelemme hieman myöhemmin.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Kerhossa 11.3. hattuja

Ensi kerralla 11.3. teemme kerhossa keväisiä (lieri)hattuja. Ota mukaasi hatun pohjaksi valintasi mukaan joko tarlatania (=jäykkää, harvaa askartelukangasta), jäykähköä (pellava)kangasta, tylliä, olkipunosta tai ohutta pahvia ja sen päälle kaunista kangasta. Hatun koristeluun esimerkiksi höyheniä, nauhaa, nyöriä, pitsiä, harsoa, kukkia, helmiä... Lisäksi tarvitaan sakset, liimaa, neuloja, ompelulankaa, puristimia.
Ideoita ja malleja mukaan!

Jos mahdollista, ota mukaasi viime kerralla tehdyt huonekalut yhteiskuvaa varten.